24.9.2021

Pohjan Voima aloittaa tuulipuiston hankesuunnittelun Alajärven Suolasalmenharjulle

Alueen asukkaat kutsutaan keskustelemaan projektista verkkotilaisuuteen.

Suomalainen energiayhtiö Pohjan Voima suunnittelee tuulipuiston rakentamista Alajärvelle. Suolasalmenharjun tuulipuiston hankealue sijaitsee noin kymmenen kilometriä Möksyn kylästä pohjoiseen. Hanketta käsiteltiin keskiviikkona Alajärven luottamushenkilöiden infotilaisuudessa.

”Etelä-Pohjanmaan lakeudet sopivat hyvin tuulienergian tuotantoon. Sen vuoksi tänne rakennetaan nyt useita tuulipuistoja”, sanoo Pohjan Voiman toimitusjohtaja Tomi Mäkipelto. ”Meidän projektimme ovat alueen megaprojekteihin verrattuna kohtuullisen kokoisia.”

Pohjan Voiman hankkeessa tuulivoimaloita rakennetaan enintään yhdeksän. Niiden nimellisteho on 6–10 MW ja siipien pyyhkäisykorkeus 300 metriä. Tuulivoimaloiden tarkka sijainti ja lukumäärä selviää kaavoitusprosessin aikana. Tuulipuiston rakentamisen aikataulu riippuu kaavoitus- ja lupaprosessien etenemisestä ja alkaa arviolta 2025–2027.

Pohjan Voima kutsuu alueen asukkaat verkkokokoukseen 4.10. klo 18. Tilaisuudessa Tomi Mäkipelto kertoo tuulipuistohankkeesta ja vastaa osallistujien kysymyksiin. Linkki tilaisuuteen löytyy sivuilta suolasalmenharju.fi. Tilaisuus järjestetään verkossa koronatilanteen vuoksi.

”Me haluamme olla mahdollisimman avoimia ja pyrimme aitoon vuoropuheluun asukkaiden kanssa. Jos kysymyksiä herää, minulle voi aina soittaa”, Mäkipelto sanoo.

Projekti ei saa valtion tukia, eikä Alajärven kunta joudu investoimaan esimerkiksi alueen infrastruktuuriin lainkaan. Sen sijaan tuulipuisto tuottaa Alajärvelle kiinteistöverotuloja kymmenien vuosien ajan.

”Pohjan Voima sitoutuu työllistämään paikallisia yrityksiä tuulipuiston rakennusvaiheessa niin paljon kuin mahdollista. Kun sähköntuotanto on käynnistynyt, lähiseudun yrityksille on töitä tarjolla myös voimalaitosalueen kunnossapidossa.”

Suolasalmenharju sopii hyvin tuulivoimalle, koska tuuliolosuhteet ovat hyvät, turvaetäisyydet täyttyvät ja Möksyn sähköasema sijaitsee lähistöllä.

Pohjan Voima on suomalainen energiayhtiö, jonka avainhenkilöillä on pitkä kokemus energia-alalta. Tomi Mäkipelto on työskennellyt mm. YIT:n energialiiketoiminnasta vastaavana johtajana sekä EPV Energiassa tuulivoimahankkeiden vetäjänä.

LISÄTIEDOT
Tomi Mäkipelto
Toimitusjohtaja Pohjan Voima Oy
+358 50 370 4092
tomi.makipelto@pohjanvoima.fi

4.12.2023

Kutsu yrittäjille: Mitä tuulipuisto tarkoittaa paikallisille yrityksille?

Pohjan Voima suunnittelee Alajärvelle tuulipuistoa, jonka rakentaminen alkaa aikaisintaan 2025 ja rakentamisen valmistelu 2024. Tällä hetkellä hankkeen YVA-prosessi ja kaavoitus…

29.11.2023

Tervetuloa yleisötilaisuuteen 13.12.2023

Alajärven Suolasalmenharjun tuulipuistoa koskeva yleisötilaisuus pidetään keskiviikkona 13.12.2023 klo 17.00–19.00. Kahvia on tarjolla jo 16.30. Yleisötilaisuus järjestetään Alajärven kaupungintalon valtuustosalissa,…

29.11.2023

Ympäristövaikutusten arviointiselostus ja kaavaluonnos on asetettu nähtäville

Suomalainen energiayhtiö Pohjan Voima suunnittelee tuulipuiston rakentamista Suolasalmenharjun alueelle, joka sijaitsee noin 18 kilometrin päässä Alajärven keskustasta. Hankealueelle suunnitellaan enintään…